Agroekologiaseminaari Sosiaalifoorumissa la 24.5. klo 14-16. Mitkä ovat agroekologisen viljelyn mahdollisuudet ruokaturvan toteuttamisessa? Aiheesta puhumassa Brasilian pienviljelijäliikkeen (MST) edustaja Edi Carlos da Silva.

Globaalissa etelässä etsitään vaihtoehtoja suuryritysten kontrolloimalle tehomaataloudelle. Perinteistä tietoutta, luonnonmukaisempia menetelmiä ja ajantasaista tiedettä yhdistelevä agriekologiasta on versomassa ruohonjuuritason liikkeiden aito ratkaisumalli.

Sekaviljelyä, viljelykiertoa ja ravinteiden kierrättämistä ilman kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita. YK:n neljän vuoden takaisen asiantuntijaraportin resepti ruoantuotannon kaksinkertaistamiseksi köyhillä alueilla oli jälleen uusi särö vallitsevan, tehotuotantoon ja vapaisiin markkinoihin perustuvan kehitysnäkökulman hegemoniaan.

Raportin kuvailemalla agroekologialla tarkoitetaan nykyaikaisen maatalousosaamisen ja paikallisen perinnetiedon soveltamista luonnonmukaiseen pienviljelyyn. Käsitteenä agroekologia on kuitenkin jo ollut jo 30-40 vuotta osa maataloustieteellistä tutkimusta sekä globaalin Etelän pienviljelijöiden työkalupakkia.

Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen tutkijatohtori Markus Krögerin mukaan agroekologian kehittyi Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulla kiihtyneen agribisneksen vaihtoehdoksi järjestää maataloutta ja yhteiskuntaa. Brasilian maattomien pienviljelijöiden liike MST:n kaltaisilla liikkeillä on toimintatavan levittämisessä keskeinen rooli.

”Agroekologian edistäminen on hyvin pitkälle ollut tutkijoiden, kansanliikkeiden ja pienten maanviljelijöiden välinen asia, mutta siihen ovat vaikuttaneet myös kuluttajat ja valtioiden progressiiviset maaseutuvirastot”, Kröger toteaa.

Vaikka useissa maissa valtaosa poliittisesta tuesta on mennyt agribisnekselle, niin agroekologiaa on tuettu siinä rinnalla. Latinalaisen Amerikan lisäksi agroekologiaa on harjoitettu Afrikassa, Aasiassa sekä luomutuotannon muodossa myös Euroopassa.

Luomun tapaan agroekologiakin rakentuu ekologisille periaatteille, mutta ottaa huomioon myös sosiaalisen ja taloudellisen puolen, kuten kysymykset yhteisöstä ja omavaraisuudesta. Tärkeässä roolissa on viljelysmenetelmien paikallinen kehittäminen ja niiden levittäminen agroekologisten koulujen kautta.

”Avainasemassa on se, että pienviljelijät itse kehittävät tekniikkaa eivätkä ulkopuoliset teknikot laboratorioissa, jolloin siinä on demokratiakin mukana sikäli, että heillä jää siementen omistusoikeus, Kröger toteaa.”

 

Artikkeli on ilmestynyt Suomen sosiaalifoorumi 2015 -lehdessä.

Mer än enbart teknik

Med agroekologi avses en tillämpning av modernt jordbrukskunnande och lokala traditioner på naturenlig odling i liten skala.

Samtidigt som internationella instititutioner som FN, regeringar och forskningsanstalter allt oftare lyfter fram agroekologins möjligheter att effektivera produktionen och avvärja hungersnöd är rörelser som representerar småbrukare och ursprungsfolk oroade över hur begreppet används.

Man strävar till att definiera agroekologin enbart som en teknik med vilken man kan motverka den industriella matproduktionens hållbarhetskris, samtidigt som de rådande maktförhållandena inte utmanas, konstaterade Internationella Agroekologiforrumet i Mali i en resolution nyligen.

För rörelserna är agroekologin framför allt en politisk verksamhet som strävar till självförvaltning för gemenskaper. I resolutionen uppställer man som mål en självförsörjning som grundar sig på solidaritet och horisontala relationer och som respekterar ursprungsfolkens traditioner och andliga förhållande till jorden.

Artikeln har tidigare publicerats i Finlands social forum 2015 -tidning.