Tiedote: Sosiaalifoorumi kokoaa yhteiskunnalliset kamppailut Kallioon 1.4. – irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden mielenosoitus näkyvästi esillä

Lauantaina 1.4. järjestettävän Sosiaalifoorumin aiheissa näkyvät tämän hetken polttavimmat ongelmat, kuten ilmastokriisi, rasismin normalisoituminen sekä työelämän eriarvoisuus. Keskustelun herättämisen lisäksi tänä vuonna keskitytään ratkaisujen etsimiseen. Tapahtumissa tuodaan esille tuoreita aloitteita, kansalaisliikkeitä ja dialogia. Lisäksi Sosiaalifoorumissa puhuttaa Rautatientorilla useita viikkoja jatkunut Oikeus elää -mielenosoitus.

Oikeus elää -mielenosoitukseen kytkeytyy useita aikamme kipukohtia, jotka ovat myös tämän vuoden Sosiaalifoorumissa esillä: epäinhimilliseksi kiristynyt turvapaikkapolitiikka, kärjistynyt keskusteluilmapiiri sekä normalisoitunut rasismi, joka on jo eskaloitunut väkivallaksi. “Irakilaiset ja afganistanilaiset taistelevat oikeudestaan ihmisoikeuksiin ja elämään vaatien Migriä ja hallitusta toimimaan oikeusvaltion vaatimalla tavalla. Samalla he ovat paljastaneet vakavia ongelmia yhteiskuntamme käytänteissä ja herättäneet keskustelua maamme nykytilasta ja tasa-arvoisen oikeusvaltion tulevaisuudesta”,  toteaa Riikka Theresa Innanen Oikeus elää -mielenosoituksesta.

Avajaistilaisuus pidetään klo 10 Rakennusliiton Uudenmaan aluetoimistossa (Siltasaarenkatu 4). Oikeus elää -mielenosoituksen Haider Hadin ja Sadiq Bahroozin sekä tutkija Erna Bodströmin lisäksi puhumassa ovat JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sekä United Planet Faith and Science Initiativen Stuart Scott Tilaisuuden juontaa Marissa Varmavuori. Avajaisten jälkeen ohjelma jatkuu klo 19 saakka viiden eri teeman alla:

Oikeudenmukaisuutta rajallisella maapallolla -teematalossa muun muassa etsitään vastauksia ympäristökriisiin toisaalta uskontojen mahdollisuuksista yhdistää ihmisiä ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavan ilmastokriisin edessä (Seurakuntien talo, Kolmas linja 22B klo 12), ja toisaalta nk. ylikulutuspäivän siirtämisestä historiaan (Siemenpuu, Lintulahdenkatu 10 klo 14 ruotsiksi, klo 16 suomeksi).

Media ja manipulointi -teemassa keskustellaan esimerkiksi median roolista kärjistyneessä julkisessa keskustelussa Aito media uhattuna -tapahtumassa (Seurakuntien talo, klo 16). Lisäksi Oikeutta eläimille -yhdistys tuo Sosiaalifoorumiin virtuaalitodellisuuselokuvan, joka on kuvattu suomalaisilla eläintiloilla. Videota voit pistäytyä katsomaan milloin vain klo 14-18 (Seurakuntien talo).

Talouden ylivallasta todelliseen demokratiaan -teemassa puhuttavat muun muassa veroparatiisit ja vapaakauppasopimukset sekä julkiset hankinnat (Rakennusliitto, klo 13 sekä Kolo, Pengerkatu 9, klo 15:30). Ratkaisuja työllisyyden lisäämiseen työtä jakamalla etsitään Kepassa klo 12 (Elimäenkatu 25-27). Talousjärjestelmän ongelmakohtiin rahajärjestelmän kautta paneudutaan Oivassa (Porthaninkatu 5) klo 14 ja keskustelu jatkuu klo 16 Lähiradion taajuudella 100,3 MHz.

Yhdessä!-teematalo tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa muun muassa Lähiradion taajuudella 100,3 MHz klo 17, kun ohjelmassa on dramatisoitu Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätösten lukeminen ja keskustelua päätöksistä. Myös keskustelua herättänyt Kiehumispiste-dokumentti näytetään osana Sosiaalifoorumia (Seurakuntien talo klo 14).

Yhdenvertaisuutta! -teemassa tänä vuonna puhuttaa SOTE: Miten sote hoitaa hoivan (Bergga, Viides linja 14 klo 12), entäpä onko kyseessä asukkaiden vai yhtiöiden SOTE (Kallion kirjasto, Viides linja 11 klo 15:30)? Lisäksi keskusteluja käydään muun muassa kokemusasiantuntijuudesta sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä ikäsyrjinnästä työelämässä.

Katso koko ohjelma ja tapahtumapaikat www.sosiaalifoorumi.fi/ohjelma

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/400549436970494/

Suomen sosiaalifoorumi on osa kansainvälistä sosiaalifoorumi-liikettä. Kerran vuodessa se kokoaa yhteen erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ja verkostot ja herättää keskustelua ajankohtaisista globaaleista ja paikallisista yhteiskunnallisista aiheista. Vuosina 2017-2018 sosiaalifoorumin tilijärjestönä toimii Kansalaisfoorumi.

Lisätietoja:

Iina Heikkilä, tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori: iina.heikkila(a)kansalaisfoorumi.fi, p. 040 7389885

Liisa Uimonen, Sosiaalifoorumin ohjausryhmän toinen puheenjohtaja: liisa.uimonen(a)maanystavat.fi, p. 0505118041

Share

Sosiaalifoorumin maistuvin lounas Omasta maasta!

omamaalogoSosiaalifoorumin virallisena ruokapaikkana toimii Oma maa (Kaarlenkatu 15). Tapahtuman kunniaksi  Oma maa -ruokaosuuskunta avaa lounaskahvilansa myös lauantaina 1.4. Tervetuloa syömään kumppanuudella tehtyä vegaanista lähiluomuruokaa!

Kahvila on lauantaina auki klo 11-18. Lounaan hinta on Sosiaalifoorumin ajan vain 9e ja sitä on saatavilla niin pitkään, kun ruokaa vain riittää. Lounaan lisäksi tarjolla on pientä suolaista ja makeaa purtavaa sekä kahvia ja teetä.

Lounaslista varmistuu pian, ja se päivitetään Facebook-tapahtumaan tänne.

Oma Maa on ekologiseen omavaraisuuteen tähtäävä, kumppanuusmaatalouden idealla toimiva ruokaosuuskunta. Kumppanuustilamme on Lassilan luomutila Tuusulassa ja tuottamaamme ruokaa jaetaan tilan lisäksi kahvilassamme Kalliossa. Liittymällä jäseneksi sinusta tulee yksi osuuskunnan omistajista. Jäsenenä voit tilata osuuskunnan tuottamaa vegaanista lähiluomuruokaa viikoittaisen satokassin muodossa sekä osallistua halutessasi ruoan kasvattamiseen ja muuhun kumppanuustoimintaan. Tule maistamaan pääosin itse tuottamistamme raaka-aineista valmistamaamme ruokaa kahvilaan ja kysy lisää toiminnastamme!

Share

TIEDOTE: Suomen sosiaalifoorumi 1.4. tarjoaa rohkeita ratkaisuja ja vastavoiman välinpitämättömyydelle

Tänä vuonna Suomen sosiaalifoorumissa etsitään rohkeita ratkaisuja. Yhteiskunnallinen tilanne vaatii niitä: kehitysyhteistyövaroja käytetään kansalaisyhteiskuntien tukemisen sijaan verosuunnitteluun, pienituloisille on tarjolla porkkanan sijaan pelkkää keppiä ja julkisen keskustelun täyttää vaihtoehdottomuuden retoriikka. Kansalaisjärjestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet yhteen kokoava Sosiaalifoorumi tarjoaa vastavoiman apatialle ja välinpitämättömyydelle. Lauantaina 1.4.  järjestettävän tapahtuman ohjelma koostuu työpajoista ja seminaareista pääasiassa Kallion seudulla.

Kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja yhdessä tekemiselle on tarvetta tilanteessa, jossa kansalaisyhteiskunnan tilaa kavennetaan jatkuvasti. Suomen sosiaalifoorumin ohjausryhmän toinen puheenjohtaja Liisa Uimonen näkee kansalaisyhteiskunnan roolin muutoksen mahdollistajana:

”Sosiaalifoorumi antaa mahdollisuuden kansalaisyhteiskunnan toimijoille tulla yhteen keskustelemaan ja suunnittelemaan toimintaa. Toisenlainen maailma on mahdollinen!”, Uimonen toteaa.

Sosiaalifoorumi onkin jälleen kansalaisjärjestöjen voimannäyte.  Kallion seudun täyttää 1.4. noin neljäkymmentä kiinnostavaa työpajaa ja seminaaria yli 80 järjestön, liikkeen ja muun ryhmän voimin. Sosiaalifoorumin tapahtumien teemat kietoutuvat ajankohtaisten aiheiden ympärille.  Aiheet vaihtelevat laajasti ja tapahtumassa puhuttavat muun muassa demokratia sote-uudistuksessa, ilmastokriisi, Lähi-itä, lähimetsät sekä veroparatiisit ja vapaakauppasopimukset.

Päivän ohjelma alkaa kello 10 yhteisellä avajaistilaisuudella Rakennusliitossa (Siltasaarenkatu), ja jatkuu klo 19 saakka ympäri Kalliota. Tapahtumapaikkoja ovat muun muassa Rakennusliitto (Siltasaarenkatu 4), Seurakuntien talo (Kolmas linja 22 B), Kepa (Elimäenkatu 25-27), Siemenpuu (Lintulahdenkatu 10) sekä useat kahvilat. Kallion seudun lisäksi tapahtuma levittäytyy myös Rauhanasemalle ja Lapinlahden lähteelle. Sosiaalifoorumin virallisena ruokapaikkana toimii lähiluomukahvila Oma maa (Kaarlenkatu 15).

Suomen sosiaalifoorumi on osa kansainvälistä sosiaalifoorumi-liikettä. Kerran vuodessa se kokoaa yhteen erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ja verkostot ja herättää keskustelua ajankohtaisista globaaleista ja paikallisista yhteiskunnallisista aiheista. Vuosina 2017-2018 Sosiaalifoorumin tilijärjestönä toimii Kansalaisfoorumi.

Vuoden 2017 Sosiaalifoorumia ovat taloudellisesti tukeneet Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Helsingin Kirvesmiehet, Helsingin Metalli osasto 5, Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ, Hyvinvointivaltion vaalijat HYVA, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Kansalaisfoorumi, Kansan Sivistystyön Liiitto KSL, Kepa, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU Pasilan osasto, Rakennusliitto, Suomen sosiaali ja terveys SOSTE, Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL sekä Y-Säätiö.Lisäksi useat tahot ovat antaneet omistamansa tai vuokraamansa tilat järjestäjien yhteiseen käyttöön.

Katso koko ohjelma ja tapahtumapaikat www.sosiaalifoorumi.fi/ohjelma

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/400549436970494/

#rohkeitaratkaisuja

Lisätietoja:

Iina Heikkilä, tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori: iina.heikkila(a)kansalaisfoorumi.fi, p. 0407389885

Liisa Uimonen, Sosiaalifoorumin ohjausryhmän toinen puheenjohtaja: liisa.uimonen(a)maanystavat.fi, p. 0505118041

 

Share

Sosiaalifoorumin 2017 ohjelma on julkaistu!

1.4. Kallion seudun täyttää lähes 40 työpajaa ja seminaaria! Aiheet vaihtelevat laajasti ja tapahtumassa puhuttavat muun muassa sote-uudistus, ilmastokriisi, Lähi-itä, lähimetsät sekä veroparatiisit ja vapaakauppasopimukset.

Sosiaalifoorumin aloittaa avajaistilaisuus kello 10-11 Rakennusliitolla (Siltasaarenkatu 4). Tilaisuudessa puhumassa ovat muun muassa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sekä United Planet Faith and Science Initiativen Stuart Scott. Päivän päättää Sosiaalifoorumi-klubi Oivassa (Porthaninkatu 5) kello 19 alkaen. Vapaa pääsy!

Katso koko ohjelma ja tapahtumapaikat täältä!

Tapahtuma Facebookissa

Share

SSF2017 yleiskokous 15.3. klo 17:30

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumin yleiskokoukseen. Viimeisessä yleiskokouksessa ennen tapahtumaa käsitellään ohjelmaa. Esittäytymässä myös Sosiaalifoorumin tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori!

Kokous pidetään Kepan tiloissa Vallila os. Elimäenkatu 25-27. Paina ovisummerista Kepa (järjestötilat) ja tule hissillä 5. kerrokseen.

Asialista:

1. Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Iina Heikkilä esittäytyy
2. Esitellään ohjelma (reilut 40 osatapahtumaa)
3. Mediasuunnitelma kommenteille: tiedotukselliset kärjet
4. Palautteen keräys ja tapahtuman annin purku. Sovitaan tätä varten yleiskokous huhtikuulle.
5. Vapaaehtoisten rooli tapahtumassa

Jaossa on myös painotuoreet julisteet ja flaijerit – ota mukaan nippu ja vie eteenpäin!

Nähdään kokouksessa!

Share

Sosiaalifoorumin tapahtumien ilmoittautumisaika on päättynyt

Tapahtumien ilmoittautumisaika on nyt päättynyt! Lauantaina 1.4. Kallion seudun täyttää yli neljäkymmentä työpajaa ja seminaaria. Tarkempi ohjelma on tekeillä ja se julkaistaan ohjelmasivulla aivan pian!

Sosiaalifoorumin aloittaa avajaistilaisuus kello 10-11 Rakennusliitolla (Siltasaarenkatu 4). Tilaisuudessa puhumassa ovat muun muassa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sekä United Planet Faith and Science Initiativen Stuart Scott. Päivän päättää Sosiaalifoorumi-klubi Oivassa (Porthaninkatu 5) kello 19 alkaen. Vapaa pääsy!

Pop up -tapahtuma levittäytyy tänä vuonna pääasiassa Kallion alueelle ja tapahtumia löydät muun muassa seuraavista osoitteista:

  • Seurakuntien talo Kolmas linja 22B
  • Rakennusliitto Siltasaarenkatu 4
  • Bergga Viides linja 14
  • Kolo Pengerkatu 9
  • Kallion kirjasto Viides linja 11
  • Siemenpuu Lintulahdenkatu 10
  • Kepa Elimäenkatu 25
  • Cafe Mascot Neljäs linja 2
  • Oma maa Kaarlenkatu 15

…ja monesta muusta paikasta. Nähdään 1.4.!

 

Share

Ilmoittautumisaikaa jatkettu: ilmoittaudu mukaan 6.3.2017 mennessä!

Vielä ehtii ilmoittautua mukaan Suomen sosiaalifoorumiin, joka järjestetään toistamiseen pop up -muotoisena, tällä kertaa keskittyen Helsingin Kallion alueelle, lauantaina 1.4.2017.

Pidennetty ilmoittautumisaika päättyy maanantaina 6.3.2017!

Sosiaalifoorumi koostuu eri järjestöjen ja verkostojen tekemistä tapahtumista – tule sinäkin mukaan järjestämään osatapahtuma. Tapahtuma voi olla keskustelu, työpaja, luento, elokuvaesitys tai vaikka jotain ennennäkemätöntä. Tapahtumaan ovat tervetulleita järjestöt, liikkeet, verkostot ja muulla tavoin järjestäytyneet yhteiskunnalliset ryhmät! Sosiaalifoorumissa tapahtumat järjestetään aina yhteistyössä vähintään yhden muun järjestön tai vastaavan tahon kanssa.

Vuoden 2017 sosiaalifoorumi rakentuu seuraavien teemojen ympärille:

”Yhdessä!” (Rauha, solidaarisuus ja ihmisoikeudet)
“Media ja manipulointi” (Julkisuus, tiedonlevitys ja sananvapaus)
”Talouden ylivallasta todelliseen demokratiaan” (Työ, talous ja valta)
”Oikeudenmukaisuutta rajallisella maapallolla” (Ympäristö, ilmasto ja luonnonvarat)
”Yhdenvertaisuutta!” (Hyvinvointi, julkiset palvelut ja valinnanvapaus)

Ohjelma-ilmoittautumisen voi tehdä Sosiaalifoorumin verkkosivuilla maanantaihin 6.3. mennessä: Toimintaohjeet ja ilmoittautumislomake

 

Mikä sosiaalifoorumi?

Suomen sosiaalifoorumi (SSF) on prosessi, joka kulminoituu vuosittain kymmenistä osatapahtumista koostuvaan Sosiaalifoorumi-tapahtumaan. Foorumin järjestävät yhteistyössä eri kansalaisjärjestöt, ja työtä organisoidaan säännöllisten, kaikille avoimien yleiskokousten kautta. Tapahtuma on sitoutunut Maailman sosiaalifoorumin peruskirjaan pohjautuviin, toimintaa ohjaaviin arvoihin.

Tapahtuman suunnitteluun voi mukaan lähteä järjestön, ryhmän tai verkoston edustajana tai yksityishenkilönä. Suomen sosiaalifoorumin suunnittelu ja päätöksenteko on avoin ja demokraattinen prosessi, jossa jokaisen osallistujan ääni on tasavertainen.

Sosiaalifoorumin päätökset tehdään yleiskokouksessa, joka on avoin kaikille kiinnostuneille. Viimeinen Sosiaalifoorumia edeltävä yleiskokous järjestetään keskiviikkona 15.3. klo 17:30 Kepan kokoustiloissa Vallila-huoneessa. Kepan osoite on Elimäenkatu 25-27, 5. krs, Helsinki. Alaoven ollessa lukossa käyttäkää summeria/ovipuhelinta (Kepa, järjestötilat).

Sosiaalifoorumi järjestetään täysin kansalaisyhteiskunnan voimin – suuri kiitos tapahtuman tukijoille!

Suomen hallitus leikkasi myös järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustukea 65 %, minkä seurauksena myös Sosiaalifoorumi on jäänyt täysin ilman valtion tukea. Sosiaalifoorumi järjestetään nyt toisen kerran talkoovoimin ja järjestöjen ja kansalaistoimijoiden välisellä yhteistyöllä. Koska valtion rahoitusta ei ole, on tapahtuman toteutuminen täysin järjestöjen, ay-liikkeen, seurakuntien ja muiden tukijoiden tarjoamien tilojen, lahjoitusten ja muun avun varassa.

Suomen sosiaalifoorumi onkin saanut taloudellista tukea jo isolta joukolta organisaatioita:
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Helsingin Kirvesmiehet, Helsingin Metalli osasto 5, Hyvinvointivaltion vaalijat HYVA, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Kansalaisfoorumi, Kansan Sivistystyön Liitto KSL, Kepa, Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU Pasilan osasto, Rakennusliitto, Suomen sosiaali ja terveys SOSTE, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Y-Säätiö

Toivomme, että ohjelmien järjestäjät tukevat mahdollisuuksiensa mukaan parhaaksi katsomallaan tavalla tämän ainutlaatuisen kansalaisfoorumin toteuttamista. Erityistä tarvetta on teemaohjelmien koordinaatiolle sekä vapaaehtoisille, jotka avustavat järjestelyissä tapahtumapäivänä. Ota yhteyttä tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Iina Heikkilään, iina.heikkila@kansalaisfoorumi.fi / sosiaalifoorumi@riseup.net

Saa ajankohtaista tietoa Sosiaalifoorumista

Sosiaalifoorumin tiedotus on siirtymässä uudelle sähköpostilistalle. Jos haluat liittyä uudelle sähköpostilistalle, lähetä lisäyspyyntö otsikolla “Sähköpostilistalle” osoitteeseen sosiaalifoorumi@riseup.net, joka toimii myös sosiaalifoorumin yleissähköpostiosoitteena. Aikaisemmin tulleet liittymispyynnöt ovat muistissa, vaikka uusi lista ei vielä ole toiminnassa.

Sähköpostilistan lisäksi voit seurata Sosiaalifoorumin viestintää ja osallistua keskusteluun verkossa:

Ajankohtaisia kuulumisia löydät somesta myös aihetunnisteella #sosiaalifoorumi. Tänä vuonna kannattaa seurata myös tunnisteita #SSF2017 ja #rohkeitaratkaisuja.

Share

Tämän vuoden Sosiaalifoorumi järjestetään 1.4.2017 Helsingin Kalliossa – tervetuloa järjestämään ohjelmaa ja tukemaan tapahtuman järjestelyissä!

Sosiaalifoorumi 2016

Haluatko olla mukana toteuttamassa yhteisponnistusta, joka tarjoaa tilan kriittisille ruohonjuuritason äänille ja eri yhteiskunnallisten liikkeiden kohtaamiselle? Suomen Sosiaalifoorumi järjestetään tänä vuonna Helsingissä ympäri suur-Kallion aluetta pop up -periaatteella lauantaina 1.4.

Sosiaalifoorumi koostuu eri järjestöjen ja verkostojen tekemistä tapahtumista – tule sinäkin mukaan järjestämään osatapahtuma. Tapahtuma voi olla keskustelu, työpaja, luento, elokuvaesitys tai vaikka jotain ennennäkemätöntä. Tapahtumaan ovat tervetulleita järjestöt, liikkeet, verkostot ja muulla tavoin järjestäytyneet yhteiskunnalliset ryhmät! Sosiaalifoorumissa tapahtumat järjestetään aina yhteistyössä vähintään yhden muun järjestön tai vastaavan tahon kanssa.

Vuoden 2017 sosiaalifoorumi rakentuu seuraavien teemojen ympärille (työnimet):

  • ”Yhdessä” (Rauha, solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus)
  • “Media ja manipulointi” (Julkisuus, tiedon levitys ja sananvapaus)
  • ”Talouden ylivallasta todelliseen demokratiaan” (Työ, talous ja valta)
  • ”Oikeudenmukaisuutta rajallisella maapallolla” (Ympäristö, ilmasto ja luonnonvarat)
  • ”Onko yhdenvertaisuutta?” (oikeudenmukaisuus, julkiset palvelut ja valinnanvapaus )

Ohjelma-ilmoittautumisen voi tehdä Sosiaalifoorumin verkkosivuilla tiistaihin 28.2. mennessä. Toimintaohjeet ja ilmoittautumislomake: http://www.sosiaalifoorumi.fi/jarjesta-seminaari/

Eri järjestöt ovat tarjonneet omia tilojaan seminaarien järjestäjien käyttöön muun muassa Seurakuntien talosta Kolmannella linjalla ja Rakennusliiton tiloista Siltasaarenkatu 2:stä. Lisää tiloja tarvitaan – ilmoita meille/osoitteeseen sosiaalifoorumi@riseup.net, jos voit tarjota järjestösi tiloja Sosiaalifoorumin käyttöön. Tapahtumaan odotetaan viime vuoden tapaan lähes 40 osatapahtumaa ja yli 700 vierailijaa.

Mikä sosiaalifoorumi?

Suomen sosiaalifoorumi (SSF) on prosessi, joka kulminoituu vuosittain kymmenistä osatapahtumista koostuvaan Sosiaalifoorumi-tapahtumaan. Foorumin järjestävät yhteistyössä eri kansalaisjärjestöt, ja työtä organisoidaan säännöllisten, kaikille avoimien yleiskokousten kautta. Tapahtuma on sitoutunut Maailman sosiaalifoorumin peruskirjaan pohjautuviin, toimintaa ohjaaviin arvoihin: http://www.sosiaalifoorumi.fi/tietoa-sosiaalifoorumista/sosiaalifoorumin-arvot/

Tapahtuman suunnitteluun voi mukaan lähteä järjestön, ryhmän tai verkoston edustajana tai yksityishenkilönä. Suomen sosiaalifoorumin suunnittelu ja päätöksenteko on avoin ja demokraattinen prosessi, jossa jokaisen osallistujan ääni on tasavertainen.

Sosiaalifoorumin päätökset tehdään yleiskokouksessa, joka on avoin kaikille kiinnostuneille. Seuraavat yleiskokoukset järjestetään keskiviikkoisin 1.2., 22.2. ja 15.3. klo 17:30 Kepan kokoustiloissa Kallio-huoneessa. Kepan osoite on Elimäenkatu 25-27, 5. krs, Helsinki. Alaoven ollessa lukossa käyttäkää summeria/ovipuhelinta (Kepa, järjestötilat).

Sosiaalifoorumi järjestetään täysin kansalaisyhteiskunnan voimin – monipuolista tukea toivotaan tapahtuman mahdollistamiseksi

Suomen hallitus leikkasi myös järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustukea 65 %, minkä seurauksena myös Sosiaalifoorumi on jäänyt täysin ilman valtion tukea. Sosiaalifoorumi järjestetään nyt toisen kerran talkoovoimin ja järjestöjen ja kansalaistoimijoiden välisellä yhteistyöllä. Koska rahoitusta ei ole, on tapahtuman toteutuminen täysin järjestöjen, ay-liikkeen, seurakuntien ja muiden tukijoiden tarjoamien tilojen, lahjoitusten ja muun avun varassa.

Toivomme, että ohjelmien järjestäjät tukevat mahdollisuuksiensa mukaan parhaaksi katsomallaan tavalla tämän ainutlaatuisen kansalaisfoorumin toteuttamista. Erityistä tarvetta on tiedotusresursseille sekä vapaaehtoisille, jotka avustavat järjestelyissä tapahtumapäivänä.

Viime kevään ensimmäistä kertaa pop up -muotoisena järjestetty Sosiaalifoorumi osoitti, miten valtion rahoituksen puuttumisesta huolimatta voimme järjestöjen ja muiden toimijoiden moninaisen yhteistyön ja ideoinnin ansiosta järjestää tilan kansalaisyhteiskunnan keskusteluille. Yhdistetään nyt voimamme, ja tehdään sosiaalifoorumista entistä näkyvämpi ja vaikuttavampi kanava yhteiskunnalliselle keskustelulle ja muutokselle!

Tue sosiaalifoorumia lahjoittamalla

Yksi tapa osallistua on lahjoittaa rahaa Maan ystävien käynnistämän varainkeruun kautta! Lahjoituksen voi tehdä joko Maan ystävien lahjoitustorin kautta tai suoralla tilisiirrolla (FI92 4726 5020 0324 33, Saaja: Maan ystävät ry, Viesti: SSF). Huom. lahjoituksista 5 % käytetään Maan ystävien hallintokuluihin. Rahankeräyslupa: POL-2015-975.

Kuva- ja muuta materiaalia aiemmista sosiaalifoorumeista?

Jos teillä on valokuva- tai videomateriaalia aiemmista Sosiaalifoorumi-tapahtumista, jota haluatte tarjota käytettäväksi viestinnässä, pyydämme ottamaan yhteyttä osoitteessa sosiaalifoorumi@riseup.net.

Saa ajankohtaista tietoa Sosiaalifoorumista

Sosiaalifoorumin tiedotus siirtyy uudelle sähköpostilistalle. Jos haluat liittyä uudelle sähköpostilistalle, lähetä lisäyspyyntö otsikolla “Sähköpostilistalle” osoitteeseen sosiaalifoorumi@riseup.net, joka toimii myös sosiaalifoorumin yleissähköpostiosoitteena.

Sähköpostilistan lisäksi voit seurata Sosiaalifoorumin viestintää ja osallistua keskusteluun verkossa:

Ajankohtaisia kuulumisia löydät somesta myös aihetunnisteella #sosiaalifoorumi.

 

Share

Tervetuloa Suomen sosiaalifoorumiin 2016!

15. Suomen sosiaalifoorumi järjestetään pop up -tapahtumana, joka koostuu seminaareista, työpajoista, teatterista ja elokuvista lauantaina 16.4. eri puolilla Helsinkiä.

Oheisista linkeistä pääset tutustumaan Sosiaalifoorumin sisältöön:

Tapahtumien välillä pääsee liikkumaan kätevästi raitiovaunuilla 6 ja 8 sekä Metrolla. Useimmat paikat ovat toisistaan kävelymatkan päässä. Oheiseen karttaan on merkitty summittaiset reitit. Paikat, joissa on useampia keskusteluja, on ympyröity. Lisäksi Haarukkamerkeillä merkityistä paikoista saa ruokaa omakustannehintaan.

Reittikartta2

Share
1 2 3 4 10