Suomen sosiaalifoorumi

Sosiaalifoorumin nettisivut!

Tiedote 30.3.2011

Tiedotusvälineille 30.3.2011

julkaisuvapaa

SUOMEN KYMMENES SOSIAALIFOORUMI KOKOAA KANSALAISLIIKKEET TULEVANA VIIKONLOPPUNA

Suomen kymmenes sosiaalifoorumi kokoontuu tulevana viikonloppuna 2.-3.4. Helsingissä. Tapahtuma on merkittävä kansalaisyhteiskunnan vuosittainen kokoontuminen ja yhteiskunnallisen keskustelun viikonloppu. Tänä vuonna sosiaalifoorumissa on yli 60 eri tilaisuutta, ja mukana on lähes sata eri järjestäjää.

Sosiaalifoorumi kokoaa yhteen toimijoita laajasti eri tahoilta, kuten rauhanliikkeestä, ammattiyhdistyksistä ja uskonnollisista yhteisöistä. Tämän vuoden teemana on oikeus ja kohtuus.

Sosiaalifoorumin ohjelma on jaettu kuuteen teemataloon, joita ovat demokratia ja osallisuus,työelämä, ympäristö, talous ja hyvinvointipalvelut, koulutus, kulttuuri ja taide sekä rauha ja ihmisoikeudet. Järjestöt ja liikkeet tuottavat yhteistyössä talojen sisällöt.

Monista kansalaisjärjestötapahtumista poiketen Suomen sosiaalifoorumissa on työskentelevä ilmapiiri. “Seminaarisessioiden aikana Arbiksen käytävillä on varsin hiljaista, sillä ihmiset ovat luokissa oppimassa, kuulemassa ja jakamassa ajatuksiaan ja kokemuksiaan yhteiskunnallisista asioista ja kehityskysymyksistä”, kertoo Suomen sosiaalifoorumin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, yhteiskunnallisen työn pastori Raija Korhonen.

Suomen sosiaalifoorumi on osa maailmanlaajuista sosiaalifoorumiliikettä joka edistää eri liikkeiden keskinäistä vuoropuhelua ja tähtää oikeudenmukaisen maailman rakentamiseen. Ensimmäinen Maailman sosiaalifoorumi (World Social Forum, WSF) järjestettiin 2001 Porto Alegressa, Brasiliassa 12 000 osanottajan voimin. Siellä julkaistiin ohjelmajulistus, joka määritteli sosiaalifoorumin maailmanlaajuiseksi prosessiksi ja vapaaksi keskustelutilaksi, ei siis yksittäiseksi tapahtumaksi tai itsenäiseksi mielipiteitä ilmaisevaksi tahoksi.

Sosiaalifoorumissa on lähtökohtaisesti kansainvälinen luonne. Tänä vuonna sosiaalifoorumin vieraiksi saapuvat Egyptiläinen demokratia-aktivisti Amr Gharbeia, Israelilaisen Peace Now -liikkeen projektijohtaja Hagit Ofran, Pakistanilainen uskontojen välistä dialogia edistävä dominikaani-isä James Channan, Israeltutkija Gershon Baskin, Hondurasilaisen FNRP -vastarintaliikkeen edustaja Alba Ochoa Camachon sekä ihmisoikeuksien puolustaja Héctor Cerezo Contreras.

Lisätietoja:

Tiedottaja Hanna Kaisa Hellsten, puh. 044 579 8886

Järjestelytoimikunnan pj Raija Korhonen, puh. 050 301 9616

Sosiaalifoorumin ohjelma, vieraiden yhteystiedot sekä materiaalia tiedotusvälineiden käyttöön on koottu osoitteeseen www.sosiaalifoorumi.fi.

  • Share/Bookmark
  • Liity sähköpostilistalle

    Haluatko liittyä sosiaalifoorumin sähköpostilistalle ja saada ajankohtaista tietoa tapahtumista? Lähetä tyhjä viesti osoitteeseen: sosiaalifoorumi-subscribe[at]yahoogroups.com. Vastausviestin saatuasi muista klikata linkkiä ja vahvistaa listalle liittymisesi.