Tiedote helmikuulta 2011
10. Suomen sosiaalifoorumi järjestetään 2.-3.4.2011 Arbiksella Helsingissä
Suomen sosiaalifoorumilla on juhlavuosi. Suomen sosiaalifoorumi järjestetään nyt kymmenennettä kertaa. Kansalaisjärjestöt ja verkostot, ay-liikkeen ja kirkon toimijat ovat aloittaneet tapahtuman ohjelmien suunnittelun. Yhteiseksi teemaksi on tälle vuodelle valittu OIKEUS JA KOHTUUS. On hyvä aika pohtia näitä kysymyksiä, onhan sosiaalifoorumi kaksi viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Ajankohta haastaa keskittymään erityisesti demokratian ja osallisuuden kysymyksiin.
Foorumin tapahtumia suunnitellaan Helsingissä kansalaisjärjestövetoisesti yhteisissä ja avoimissa yleiskokouksissa sekä teemataloissa, joita on kuusi: Demokratia ja osallisuus, Työelämä, Ympäristö ja hyvinvointipalvelut, Koulutus, kulttuuri ja taide, Rauha ja ihmisoikeudet ja Ympäristöasiat. Järjestöt ja liikkeet tuottavat yhteistyössä tapahtumaan sisällöt. Periaatteena on, että mikään järjestö ei voi yksin tuottaa tapahtumaa sosiaalifoorumiin. Tarvitaan vähintään kaksi tai kolme tahoa yhteistyöhön. Tänä vuonna tavoitellaan vähemmän tapahtumia, enemmän yhteistyötä, ajankohta huomioiden.
Työelämätaloa koordinoi Rakennusliiton kv-sihteeri Nina Kreutzman, joka kokoaa työelämää sivuavia tahoja pohtimaan ajankohtaisia työelämän ilmiöitä. Talous ja hyvinvointipalvelut teemataloa koordinoi Seppo Ylinen (seppo.ylinen(at)tsl.fi). Rauhan ja ihmisoikeuksien teemoja koordinoi Teemu Matinpuro Rauhanpuolustajista. Koulutus, kulttuuri, taidetalon sisältöjen yhteyshenkilö on taideyliopistojen oppilaitospappi Henri Järvinen (henri.jarvinen(at)evl.f). Demokratia ja osallisuus -talolla ja Ympäristö -talolla ei vielä ole koordinaattoria.
Tapahtuman yhteisiä asioita kehitellään kaikille avoimissa yleiskokouksissa, jotka pidetään Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22, noin 2-3 viikon välein. Yleiskokouksia valmistelee niiden välillä kokoontuva Järjestelytoimikunta, joka koostuu talojen koordinaattoreista ja SSF -tilijärjestön edustajasta (Raija Korhonen). Tilijärjestö on tänä vuonna Kirkon yhteiskunnallisen työn työntekijät ry.
Suomen sosiaalifoorumi -lehti julkaistaan jälleen Voiman liitteenä ja se on jaossa 28.3. eli sosiaalifoorumiviikon maanantaina. Yhteyshenkilö lehteen on sen tilijärjestön edustaja Teemu Matinpuro. Rauhanpuolustajat anoi UM:ltä tukea lehden tekemiseen ja sai. Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa riittääkö tuki myös ruotsinkielisen ja englanninkielisen lehden tekemiseen.
Suomen sosiaalifoorumin julisteen ja näiden kotisivujen bannerin suunnitteli tänä vuonna kuvanveistäjä Antti Nordin.
Suomen sosiaalifoorumia voisi luonnehtia kansalaisyhteiskunnan esiintuloksi ja yhteiskunnallisen keskustelun viikonlopuksi. Se on osa maailmanlaajuista sosiaalifoorumiliikettä. Monista kansalaisjärjestötapahtumista poiketen Suomen sosiaalifoorumissa on työskentelevä ilmapiiri. Seminaarisessioiden aikana Arbiksen käytävillä on hiljaista, sillä ihmiset ovat luokissa oppimassa, kuulemassa ja jakamassa ajatuksiaan ja kokemuksiaan yhteiskunnallisista asioista ja kehityskysymyksistä. Viime vuonna tapahtuma kokosi ennätysmäärän osallistujia. Tuhkapilvien takia moni kansainvälinen vieras ei päässyt maahan tai tuli itse viikonlopun jälkeen. Näiden, myös itse viikonlopun jälkeen toteutettujen ssf-tapahtumien kanssa SSF:llä oli 2300 osallistujaa. Silmiinpistävä uusi piirre oli suuri nuorten aikuisten määrä osallistujissa.
Tapahtuman päärahoittaja on Ulkoasiainmisteriö, mutta sen avustus ei riitä kattamaan tapahtuman kaikkia järjestelykuluja. Sen takia tukipyyntö on lähtenyt ammattiliitoille ja kirkollisille tahoille, joiden toivotaan tukevan kansalaisyhteiskunnan esiintuloa ja yhteiskunnallista keskustelua.
SSF-prosessiin osallistuvat tahot pitävät yhteyttä ssf-sähköpostilistan kautta, jonne myös median edustajat voivat liittyä. SP-listan kautta jaetaan ajankohtaisin tieto.
Lisätietoja suunnitteluprosessin etenemisestä ja sisällöistä voi kysyä talojen koordinaattoreilta sekä yhteiskunnallisen työn pastori Raija Korhoselta (raija.korhonen(at)evl.fi; 050-3019616), joka on Järjestelytoimikunnan jäsen tilijärjestön edustajana.
Raija Korhonen