Sosiaalifoorumi loi siltoja ihmisten välille ja näytti, että muutos on mahdollinen

Länsi-Saharan pakolaisleirillä syntynyt ja kasvanut Mohamed Sulaiman Labat kohtasi turvapaikanhakijoita Oikeus elää -liikkeen järjestämässä keskustelussa. Saharan aavikoilta Helsinkiin saapuminen on eksoottinen kokemus. – Oli koskettavaa ja voimaannuttavaa tavata ihmisiä, jotka myös taistelevat elämänsä puolesta täällä Suomessa, Mohamed totesi Suomen Sosiaalifoorumin päätöstilaisuudessa Helsingin Arbiksella.

Sosiaalifoorumi kokosi yhteen kaikkiaan noin 1300 osallistujaa. Kaksipäiväinen tapahtuma koostui kaikkiaan 60 osatapahtumasta ja kokosi yhteen laajan kattauksen suomalaiselta kansalaisjärjestökentältä. Ohjelmassa käsiteltiin laajasti ilmastonmuutosta ja ympäristökriisiä, köyhyyttä ja toimeentuloa, rasismia ja syrjintää, vaihtoehtoisia talousmalleja sekä konflikteja niin Ukrainassa kuin Länsi-Saharassakin. Ohjelma oli keskustelevaa, osallistavaa ja toiminnallista. Tänä vuonna erikoisuutena oli runsas kattaus pelejä, joissa pääsi seikkailemaan mielenterveysviidakossa, kokeilemaan turvapaikkabyrokratiaa ja pohtimaan tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Foorumiin osallistunut intialainen dokumenttielokuvaohjaaja Rahul Jain totesi, että nuorempana hän tiedosti maailman epäkohdat, mutta ei tiennyt että niitä voisi ratkaista. – Tällaisten foorumien kautta näen, että en ehkä olekaan yksin ajatusteni kanssa, Jain totesi Sosiaalifoorumin päätöstilaisuudessa.

Sosiaalifoorumi järjestettiin nyt 17. kerran. Se on osa maailmanlaajuista Sosiaalifoorumi-liikettä. Foorumi toteutettiin tänäkin vuonna pääasiassa vapaaehtoisvoimin, kansalaisjärjestöjen yhteisenä ponnistuksena.

Lisätietoja:

Heikki Ketoharju
050 9189139
heikki.ketoharju@iki.fi

Liisa Uimonen
liisa.uimonen@kansalaisfoorumi.fi
050 511 8041

 

www.sosiaalifoorumi.fi
www.facebook.fi/sosiaalifoorumi
www.twitter.com/Sosiaalifoorum1
www.instagram.com/sosiaalifoorumi

Share

TIEDOTE: Sosiaalifoorumi kokoaa radikaalin kansalaistoiminnan uudet tuulet urbaaniksi pop up -jamboreeksi: mukana Joukkovoima ja DiEM25

Tämän vuoden Suomen sosiaalifoorumin aiheet rakentuvat ajankohtaisten ongelmien kuten talouskurin, TTIP:n, Linnake-Euroopan, äärioikeiston ja ympäristökriisin vastapainoksi nousseen yhteiskunnallisen liikehdinnän – Joukkovoiman, DiEM25:n ja radikaalien ympäristökamppailujen ympärille. Pop up -muotoisena lauantaina 16.4. toteutettavan Sosiaalifoorumin ohjelma koostuu seminaareista, työpajoista, teatterista ja elokuvista eri puolilla Helsinkiä.

Kuten aiempina vuosina, on Sosiaalifoorumi kansalaisjärjestöjen voimannäyte. Tänä vuonna vapaaehtoisuuden ja yhdessä tekemisen merkitys korostuu, koska hallituksen kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksien takia budjetti on vain murto-osan viime vuotisista. Myös sosiaalifoorumin olemus muuttuu, koska sen 37 osatapahtumaa järjestetään 17 eri paikassa yli 50 kansalaisjärjestön voimin.

Luvassa on yhteiskunnallisen keskustelun lauantai kokonaisen viikonlopun sijaan, ja Sosiaalifoorumi ottaa kaupunkitilan haltuun uudella tavalla. Vaikka vaihtoehtoja kavennetaan kaiken aikaa, on tämän vuoden Sosiaalifoorumi merkittävä osoitus siitä, kuinka tärkeää kriittinen yhteiskunnallinen keskustelu on.

Päivän ohjelma ajoittuu klo 10–19. Tapahtumapaikkoja ovat mm. Rakennusliitto (Siltasaarenkatu 4), Seurakuntien talo (Kolmas linja 22 B), Nuorisoasiainkeskus (Hietaniemenkatu 9B), Cafe Mascot (Neljäs linja 2), Rupla Kallio (Helsinginkatu 16), Kauppatori, Oma Maa -lähiluomukahvila (Kaarlenkatu 15), Suoja-Pirtti (Kotkankatu 14-16 A), Järjestötila Kupoli Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 B 7. krs.), Made in Kallio (Vaasankatu 14), Työväenliikkeen kirjasto (Sörnäisten rantatie 25 A 1) ja Siemenpuu-säätiö (Lintulahdenkatu 10).

Vuoden 2016 Sosiaalifoorumia ovat taloudellisesti tukeneet mm. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Rakennusliitto, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Kansan Sivistystyön Liitto KSL, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Y-Säätiö. Lisäksi useat tahot ovat antaneet omistamansa tai vuokraamansa tilat järjestäjien yhteiseen käyttöön.

Lisätietoja:
Noora Kauppila
Sosiaalifoorumin tiedottaja ja koordinaattori
sosiaalifoorumi@attac.fi
0443260181

nimio_3r

Share

Tiedote 7.4. – Suomen sosiaalifoorumissa 2014 korostetaan jokaisen vastuuta

Suomen sosiaalifoorumi järjestetään 13. kerran 26. – 27.4.2014 Helsingin Arbiksella (Dagmarinkatu 3). Tapahtuman teema on tänä vuonna Toisenlainen maailma on mahdollinen – Valitse vastuu! Suomen sosiaalifoorumi kokoaa yhteen suuren joukon erilaisia liikkeitä, järjestöjä ja verkostoja keskustelemaan ajankohtaisista globaaleista ja paikallisista kysymyksistä. Tapahtumaa on järjestämässä yli 120 eri tahoa. Sosiaalifoorumi on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy.

Suomen sosiaalifoorumi -tapahtuma muodostuu 60 osa-tapahtumasta, jotka koostuvat seminaareista, työpajoista ja elokuvista. Aiheet vaihtelevat laajasti ja tapahtumassa puhuttavat muun muassa tasa-arvoinen avioliittolaki, perustulo, lähidemokratia, EU:n rooli, thai-poimijat, romanikysymys sekä kaivosala. Joitakin seminaareja on mahdollista seurata netissä reaaliaikaisen videomateriaalin kautta.

”Kaikessa siinä, mistä Suomen sosiaalifoorumissa puhutaan, on pohjimmiltaan kyse vaikutusmahdollisuuksien esiintuomisesta – olipa aiheena ympäristökysymykset, talouskriisi, rauhanprosessit tai hyvinvointi. Haluamme yhdessä nostaa esille, että nykyiselle talouden ja rahan sanelemalle kilpailuyhteiskunnalle ja maailmanjärjestykselle löytyy vaihtoehtoja. Kyse on valinnasta. Jokaisen panosta tarvitaan juuri nyt”, summaa sosiaalifoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Sanna Viljakainen.

Suomen sosiaalifoorumiin on kutsuttu neljä kansainvälistä asiantuntijavierasta: länsisaharalainen ihmisoikeusaktivisti Khattari El Baillal, palestiinalainen stand up –koomikko ja yhteiskuntakriitikko Adi Khalefa, eteläafrikkalainen Chris Matlhako Etelä-Afrikan kansallisesta korkeakoulusta sekä oppositiopoliitikko ja naisasia-aktivisti Fatima Ibrahim Somalimaasta.

Sosiaalifoorumi käynnistyy lauantaina 26.4. klo 10 avajaistilaisuudella, jossa kehitysministeri Pekka Haavisto keskustelee kansainvälisten vieraiden kanssa. Päivän aikana paikalla ovat lisäksi mm. ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja sekä Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Seminaarit jatkuvat kello 17.30 asti. Lauantai-iltana PAND – taiteilijat rauhan puolesta –verkosto järjestää iltajuhlan Ravintola Kaisaniemessä, missä kuullaan muun muassa palestiinalaista stand up:ia ja ainoata suomalaista bhangra-bändiä SHAVAa. Sunnuntaina seminaareja järjestetään klo 11 – 14.30. Yhteinen tapahtuman päätöstilaisuus alkaa klo 15.

Sosiaalifoorumin kahden vuoden välein vaihtuvana tili- ja vastuujärjestönä toimii toista vuotta Työväen Sivistysliitto TSL ry. Suomen ulkoasiainministeriö tukee sosiaalifoorumin järjestämistä viestintä- ja globaalikasvatustuella.

Tutustu ohjelmaan: www.sosiaalifoorumi.fi. Tiedot netissä reaaliajassa lähetettävistä seminaareista julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Lisätietoja:
Koordinaattori Maarit Tervo, puh: 040 567 3209, maarit.tervo@tsl.fi
Tiedottaja Inkeri Halme, puh: 044 112265, info@sosiaalifoorumi.fi  (haastattelupyynnöt)

Share